30. syyskuuta 2013

Aurinko laskee päivällisen jälkeen.

Tähän herkkään vaiheeseen syksyä sopii juuri maailmantuskaa kärsivän Jeff Buckleyn särkyvä ääni. Päivät ovat kylmiä ja kuulaita, jokainen tuulenpuuska vie mennessään puiden oksiin viime voimillaan takertuneita lehtiä ja kissat tuijottavat ulos epäuskoisesti sohvan selkänojalta. Jokainen aikaisin hämärtyvä ilta vie kesää kauemmas.

Täytyy antautua melankolian valtaan, niin saa syksystä jotain iloa: suuret tunteet ja tunnekuohut. Ah ihana kaamosmasennus!

Tänään oli kuitenkin kaunista, aurinkokin vähän paistoi. Piti käydä nappaamassa muutama kuva, ennen kuin mörkösyksy iskee ja kaikki on taas harmaata ja ruskeaa...

Tammen takana on nyt valoisaa, kun kolme vaahteraa kaadettiin rajalta.

Haravointia luvassa...

Itärajan ruska.
Oma koti!

21. syyskuuta 2013

Something wicked this way comes!

Alkamassa ovat kurjat ajat. Lämmin ja lempeä syksy alkaa väistyä taka-alalle, ja luvassa on kylmenevää ilmaa. Yäk. 

Foreca.
Täytyy tuoda pelargoniat sisälle ja tarkastella kasvimaata kriittisellä silmällä. Loput tomaatit saavat luvan kypsyä sisällä, eivätkä ne viimeiset vauvakurkut taida enää ehtiä kasvaa suuriksi asti... 

Minulla on takana aika raskas työviikko, joten on ihana tietää, että ensi viikko on ihan hivenen rauhallisempi, se helpottaa koko perheen arkea. Ensi viikolla ei ole yhtään aamua, jolloin pieni ekaluokkalainen joutuisi odottelemaan koulun pihalla puolta tuntia ennen kellojen soimista, ja onneksi niin, sillä sääennusteen perusteella aamut saattavatkin olla jo aika hyisiä! 

Sisähommiakin pitäisi miettiä. Lastenhuoneessa on pistorasioita vain ikkunan molemmin puolin, ja toiselta puolelta meni jo kotelointi rikki. Käytössä on siis yksi tuplapaikka kaikelle sähköiselle toiminnalle. Jos haluan imuroida lastenhuoneen, otan lukuvalon töpselin pois seinästä... Lastenhuone tarvitsee useamman pistorasian, jotta saadaan pimeää talvea varten lapsille työskentelyvalot työpöytien äärelle ja vielä yövaloille paikat sänkyjen viereen. Sitä ennen täytyykin tarkkaan harkita, mikä huoneen lopullinen järjestys on. On kurjaa, jos lyödään uudet pistorasiat paikoilleen ja vasta sen jälkeen todetaan, ettei huonekalujen sijoittelu olekaan toimiva... 

Olen miettinyt myös liiketunnistinvaloa ykäkerran portaikkoon. Meillä on liiketunnistimella toimiva valo yläkerran aulassa, ja se on ihan loistoratkaisu: valo syttyy vain kun sitä tarvitaan, muttei unohdu päälle koko päiväksi. Kätevintä se on lasten kannalta: kun metrin mittainen neljävuotias haluaa yöllä pissalle, käytävän valo syttyy jo, kun neiti vasta raottaa oman huoneensa ovea. Valo on juuri vessan oven kohdalla, joten sinnekään ei tarvitse sytyttää erikseen valoja, jos ja kun jättää oven auki. Valo palaa juuri sen aikaa, että pieni yökyöpeli pääsee tassuttelemaan takaisin sänkyynsä ja on saanut vedettyä peiton päälleen. Vanhassa talossa valokatkaisijat ovat täysin naperoiden ulottumattomissa korkeutensa takia, joten tuo yksi liiketunnistin oikeassa paikassa tekee kyllä ihmeitä. 

Portaissa ongelmana saattaisi vaan olla tunnistimen toimintaetäisyyden säätäminen: olisi toivottavaa, ettei portaikkoon syttyisi valoa joka kerta, kun joku kävelee alhaalla eteisen läpi kuistille. Kuitenkin valon pitäisi syttyä hyvin nopeasti siinä vaiheessa, kun joku lähtee kulkemaan portaita ylös, sillä pimeä portaikko ei houkuttele. Täytyy varmaan kysäistä joltain sähkäriltä, miten se liiketunnistin käytännössä toimisi portaikossa.

Ennen sähköhommia kutsuu kuitenkin sienimetsä. Huomisen tavoitteena on ainakin puoli korillista suppiksia ja punaiset posket koko perheellä, joten lienee syytä lähteä nukkumaan, jotta jaksaa!

15. syyskuuta 2013

Haukkaa, haukkaa hedelmää, omenaa tai päärynää...

Omenoita! Olen ilmaissut lähipiirille haluni vastaanottaa ylimääräisiä omenoita, ja nyt niitä onkin kuistin viileähköllä lattialla kolme pussillista. Pitää alkaa taikoa niistä kaikenlaisia herkkuja.

Pihallekin ilmestyi kolmas omenapuu. Hain Punakanelin Rautian syysalesta puoleen hintaan. Sille löytyi hyvä paikka etelärinteestä. Neljättä omenapuuta ei parane vähään aikaan hankkia, sillä ensin pitää tarkkailla, miten nämä kolme lähtevät kasvuun. Meillä on nyt aikainen suomalainen Huvitus, vanhahko ruotsalainen kesäomenalajike Bergius ja syysomenana venäläistä alkuperää oleva Punakaneli. Katsotaan, kuinka naapurukset yhdessä viihtyvät täällä Keski-Suomessa!

Ilma on kaunis ja kuulas, eikä onneksi vielä ole kovin kylmää. Huhkin hihattomassa paidassa tänään pihalla, kun kaivoin omenapuulle kuoppaa ja kannoin hiekkaa, multaa ja vettä paikasta toiseen. Puutarhaterapia on kyllä tehokasta, vaikkei vielä tässä vaiheessa ihan ilmaista olekaan...


10. syyskuuta 2013

Wake Me Up When September Ends

Syyskuu on kaunis kuukausi, sitä ei käy kieltäminen. Kesä alkaa olla ohi, ilmassa on haikeutta. Paljon jäi vieläkin tekemättä pihan suhteen. Toisaalta on ihanaa, kun mikään ei ole valmista. Voi rauhallisin mielin ajatella, että ensi kesällekin riittää! 

Sain jakotaimilähetyksen Kotkasta, joten viikonloppuna on kaivettu, kitketty ja kasteltu. Tällä tiellä tapahtui muutenkin paljon, kun toisessa päässä kaadettiin ikivanhaa kuusiaitaa ja meidän naapurissa kaadettiin rajalta turhankin paljon varjostavia vaahteroita. Yhtäkkiä meillä on valoisa takapiha! Nyt se taitaisi kuulua kategoriaan "puolivarjoinen", aiemmin se on saanut valoa vain puiden lehdistöjen läpi siivilöityneinä säteinä. 

Siinä pihalla pyöriessä kädet mullan peitossa tuli huomattua, kuinka paljon pelkässä vuodessa saa aikaan. Eikä itse tarvitse tehdä kaikkea; kyllä luonto auttaa. Karuunkin maahan kasvaa jotain vihreää, ja nurmikossa saa olla muutakin kasvustoa kuin priimaheinää. Tässä pieni seuranta pihan kehittymisestä: 

Huhtikuu 2012.

Muuton aikoihin, toukokuun loppu 2012.

Marraskuu 2012.
Toukokuun loppu 2013.

Syyskuu 2013.

Menee taas fiilistelyn puolelle, mutta menkööt. Tässä vielä muutama kukkakuva, näihin on hyvä lopettaa.
Pioniunikot aukaisevat vieläkin nuppujaan.

~180cm korkea pikkuaurinko keittiön ikkunan edessä.