7. huhtikuuta 2015

Huoh.

Uskomatonta, kuopus on taas kipeänä! Meillä on ollut jompikumpi lapsista kipeänä jouluna, hiihtolomalla ja pääsiäisenä. Ei liene järkevää tehdä vapulle mitään suunnitelmia...


Omaakin kurkkua karhentaa, tosin saattaapi johtua tuosta kaikesta allergisoivasta, mitä ilmassa leijuu. Olen pyörinyt pihalla mahdollisimman paljon, tehnyt tikusta asiaa. (Voi kun tupakoisin, niin saisin hyvän syyn kanssa poukkoilla pihalle tasaisin väliajoin!) Kalliomurskekuorma on nyt levitetty, odottelen vielä maan painumista, jotta voin tasata kuoppapaikat. Ihan hyvä siitä tuli, vaikka reunukset puuttuvatkin (vielä).






Näissä kuvissa ei ole vielä ihan valmista, mutta jos kuvittelee samanlaisen näkymän ilman noita viimeisiä sorakasoja, pääsee aika lähelle, 



Tomaatintaimet kasvavat kuistilla. Nuo kuvassa näkyvät ovat Sungoldia. Taitaa olla aika alkaa lannoittaa taimia, kun ovat olleet jo pari viikkoa koulittuna parempaan multaan. 

Ulkona näkyy jo piippoja. Tämä rohkelikko kukki aurinkoisena päivänä, mutta suurimmaksi osaksi tarjolla on vasta ensimmäisiä lehtiä ja muutama nuppu. Ollaan kuitenkin Keski-Suomessa ja savisella maalla...


2. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen.

Onpas tyypillinen maalis-huhtikuun vaihde. Vuoroin sataa vettä, räntää ja lunta. Aamulla ei tiedä, minkä värisen maan näkee, kun avaa verhot. Aurinko paistaa pienen hetken, ja kun menee hakemaan aurinkolaseja sisältä, palatessa säätila onkin muuttunut täysin ja vettä vihmoo...

Pihaan saapui saman päivän aikana seitsemisen kuutiota kalliomurskaa ja viitisen senttiä lunta.



Kolmen lapiointisession jälkeen näyttää tältä. (Lumikin on vähän sulanut.) Vielä on vähän työsarkaa - arvioisin, että juuri mukavasti pääsiäsloman puhteiksi. Toisaalta, on aika palkitsevaa, kun löytää itseltään uusia lihaksia kyljistä ja selästä! Lapiointia on tullut toki tehtyä, mutta rautaharavalla murskaa levitellessä ilmeisesti aktivoi jotain vatsalihaksiakin, koska yskiminen ja nauraminen tekevät nyt pikkuisen kipeää...


 Tästä on hyvä jatkaa. Ensimmäisestä krookuksennuppu on nyt bongattu, se on pienenpieni ja lila. Toivottavasti rusakko ei saa vainua. Toisaalta, rusakoilla on nyt aika isoja ongelmia: eilen löysimme tuoreet ja hyvin selvät ilveksen jäljet pihaltamme, iso kissa on ilmeisesti ottanut reviiriä haltuun oikein urakalla, kun tepasteltu on ympäri ja ämpäri.